|
Matti Mäkelä Taideahtaajat, otaksun Olen huolestunut taideahtaajista. He tekevät henkisesti kypsää miesten taidetta ja ovat menossa Karhulasta maailmanmaineeseen. Mutta miten heidän käy? Ensiksikin kateus. Kymen läänissä on ollut helppo mesota. Mutta viime keväänä kävi pieni juttu, kun Taideahtaajat olivat Amerikassa taidematkalla. Allan Hagertin ja yhden pohjalaisen mattokauppiaan piti viedä heidät Salosen puheille Los Angelesiin. Mattokauppias tilasi taksin ja käski ajaa Oregonin havumetsäalueelle johonkin metsätilalle. Taideahtaajat kiroilivat taksissa. Mähönen kuvitteli tapansa mukaan, että homma on hanskassa ja esiintyi maailmanmiehen tyyliin. Suntio ei edes tiennyt, kuka Salonen on, kysyi vain rauhallisesti: - Vieläkö Salonen pelaa? - ja nukahti. Metso odotteli tyynenä. Tultiin Kalifornian rajan yli ja havumetsä alkoi kasvaa. Suntio heräsi. - Ollaanko Hurukselassa, kysyi Suntio. Lopulta Metsokin hermostuu: - Ei perkele, nyt ollaan Oregonissa, Allan teki meille pikku jutun. Ja siellä istuivat Taideahtaajat kuusen juurella ja söivät makkaraa. Suomen ystäviä kannattaa varoa. Mitä on henkisesti kypsä miesten taide? Otan esimerkin sarjasta Surullisia kuvia eli Melankoilia-sarja, joka ei ole vielä valmis ja jota ei ryhmän sisäisten ristiriitojen vuoksi ehkä koskaan tehdäkään. Siinä on kaksi työtä, Alleen laskeminen tosi tilanteessa ja Turpiinotto nakkikioskilla elvistelyn jälkeen. Tätä tarkoitan henkisesti kypsällä miesten taiteella. Entä sitten vakuuttavuus. Palaan niihin ikäviin pikku juttuihin, joita on tapahtunut, ja joiden takia olen edelleen huolestunut Taideahtaajista. Mähösen ulkotakki on kutistunut pesussa. Kymen läänissä on helppoa kulkea kipparassa takissa, mutta Berliinissä on hankala sopia galleristin kanssa muutenkin asioista. Porukka oli talvella matkalla ja alkoi hermostua, kun Mähöselle joka kerta tarjotaan ensin väärää takkia. - Pieni takki, pieni taide, sanotaan hänelle joka kerta kysyvästi. Ja aina Mähönen korjaa iloisesti: - Pieni takki, suuri taide, Karhula. Kun tätä on jatkunut monta päivää, muu porukka hermostuu ja myttää Mähösen takin jonkun turkkilaisen auton takapenkille. Turkkilaiset pelkäävät autoa monta päivää, kun luulevat, että takin sisällä on pommi. Mähönen kulkee ilman takkia ja Suntio kommentoi: - En mä siitä välitä, jos sun kylmä on, mut kun tänne asti on tultu ja sulla on väärä imago. Taideahtaajat on humoristinen, sosiaalinen, mutta ei kyyninen taideryhmä. Ryhmässä saatetaan puhua urheilusta ja sairauksista. Mähösellä on vatsa kipeä, Suntiolla on kuumetta, Metsolla on pää kipeä ja kuumetta. Mutta sanaa androgyyni ei Taideahtaajissa käytetä. Oikeastaan olen huolestunut Taideahtaajista sen vuoksi, että Mähönen on antanut sivistyneitä lausuntoja Kotkassa Taideahtaajien konseptista. Kotkassa voi vielä antaa sivistyneitä lausuntoja, mutta maailmalla voi joku ymmärtää, mitä Mähönen sanoo. Siunaan Taideahtaajien matkaa, mutta samalla esitän kysymyksen. Mitä sitten kun ollaan kaikkien tuntemia taiteilijoita ja Karhula on maailmankartalla. Sisäinen tyhjyys kuitenkin? Keskellä juhlapäivällisen Suntio lyö haarukan Mähösen kylkiluiden väliin. Muistatko sen apurahan silloin vuonna 1992? |